Olisipa pillu joka sormelle, sanoi Esko! Kaikki pojathan haluavat työntää sormensa joka pilluun. Tietynlaisilta sormilta tosin pääsy aukosta sisään evätään julmasti. Omasta aukostani on turha pyrkiä sisään, jos herran kynnet ovat pitkät. Menneisyydessäni oli tapaus, jonka kanssa olisin mieluusti yhtynyt, mutta kyseisen herran pitkä pikkurillin kynsi esti toimenpiteen. Siltikin, vaikka luulin tietäväni, että herra ei edes yrittäisi ujuttaa pikkurilliään aukkooni.Pelkkä tietoisuus tämän pitkän kynnen olemassaolosta sai minut estymään. Miksi en silloin ehdottanut, että annan pillua, jos luovut pikkurillin kynnestäsi? Olin niin nuori, etten tajunnut! Tarvinneeko edes mainita, että kynsien alla ei saa olla paskaa(ei pitkien, eikä lyhyiden). Hyi yök. Ikuinen porttikielto aukoilleni! Pureskelluin kynsin varustetut sormet eivät myöskään aukkooni sukella. Näissähän piilee myös se vaara, että niihin on sivelty Kynneliä! Arvatkaa kirveleekö pillu! Sitäpaitsi, kynsienpureskelijat ovat usein heikkolahjaisia sormipillun peluussa.Mistä tämä juontuu, sitä en tiedä. Yksi pahimmista painajaisistani istahti kerran samaan pöytään ja alkoi iskeä tarinaa, herra, jonka muut kynnet olivat pureskellut, paitsi se yksi pitkä....punaiseksi maalattu pikkurillin kynsi. OKSETUS! Mitä tämä tämmöinen peli on? Että purraan muut kynnet ja maalataan punaiseksi se yksi megapitkä? Onko tällaisella herralla terveen paperit? No, tässä oli tämmöisiä perustason vaatimuksia pillusormelle.