Firman kevätjuhlia pukkaa. Olen koeajanut kaikki firman miehet, joten ei jaksa innostaa enää nämä työpaikan kekkerit. Ja periaatteeni on, että yks pano per työkaveri. Suhinottoa ei lasketa. Mutta ei oikeastan jaksa aina samoja munia imeskellä, ei ainakaan firman herrojen. Motivaatiokadotuksesta huolimatta ohjelmaa juhliin olisi järjestettävä. Ajatelin tällä kertaa Huippumällit haussa -kisailua. Järjestän siittiöiden kilpa-ajot. Firman naiset avustavat siten, että siemenet saadaan lingottua kilparadalle. Screeniltä sitten seurataan että kenen siittiöt ovat virittäytyneet huippunopeuksiin ja ylittävät maaliviivan ensimmäisenä. Kilpa-ajoihin liittyy tietenkin vedonlyönti. Ja kuten todettua, olen ollut lähikontaktissa firman jokaisen herran tuotteiden kanssa, että luulen pystyväni asettamaan panokset oikein. Toisaalta monissa tapauksissa lähtönopeus eli startti voi olla hyvinkin räjähtävä, mutta vauhti hiipuu kun lähestytään maaliviivaa. Yritän taktikoida voitot kotiin. Telkussa oli kerran tällaiset siittiöiden kilpa-ajot, satuitteko katsomaan? Tai oletteko järjestäneet vastaavia esimerkiksi taloyhtiönne pihatalkoissa tai muissa tilaisuuksissa? Tarvitsisin käytännön vinkkejä järjestelyihin!