Törmäsin eilen kaupungilla erääseen italialaiseen hoitooni vuosien takaa. Ex-yhden yön hoitoni talutteli n.7 vuotiasta tyttöä isukin elkein. Silloin ajattelin, että HUH, onneksi en joudu miettimään (kuten herrat vastaavassa tilanteessa?), että ONKO TUO MUN. Että pettikö se kortsu kuitenkin. Ja onko panoni nyt YH.Yhteisen yömme jälkeenhän olimme kylväneet vähintään kymmenen kortsua makuuhuoneen matolleni. Aamun tunteina italiaano vieläpä kipaisi kioskilta hakemaan lisää kumeja. Kaikissa matolla lojuneista kumeista ei toki ollut tuotteita sisällä. Että onko nyt niin, että poitsu(9 v nuorempi kuin minä) käytti kaikki kumit kanssani silloin 7 vuotta sitten. Ja kaikki rahansa uusiin kumeihin, jotka hän sitten aamulla käytti kanssani. Että seuraavan kanssa käytettävksi ei jäänyt yhtään kumia eikä rahaa ostaa uusia. Mutta hän muisti minut ja hymyili nähdessään, ja minä hymyilin takaisin. Ei sellainen kumi-show unohdu.