Edellisen kirjoituksen innoittamana olen tässä kelaillut, että mistä eri rakkauteni ovatkaan alkaneet. Erään heistä tapasin lähiöpubissa. Minun oli tarkoitus ottaa vain yksi, koska aamulla kutsuisivat työt ja tärkeä palaveri. Feromonini saivat minut kuitenkin juuttumaan tapaamani herran seuraan ja lopulta viemään hänet kotiini. Kotona alkoi kuitenkin kaduttamaan ja parin lasillisen jälkeen ehdotin nukkumaan menemistä, koska aamulla pitäisi olla hyvässä vedossa. Herra liimautui iholle ja alkoi pyrkimään alueille. Ilmoitin, että nyt EI. Herra itsepintaisesti hinkkasi itseään kylkeeni. Hain keittiöstä lasin vettä ja kaksi nukahtamislääkettä, työnsin pillerit herran suuhun ja vettä perään, "no niin, otappa siitä, juuri noin,hyvä!" Vihdoinkin nukkumisrauha. Aamulla herra makasi yhä tajuttomana, kun lähdin töihin. Jätin tyynylle puhelinnumeroni, ja päivällä tulikin viesti. Herra oli kuulemma TODELLA huonovointinen. Myöhemmin kerroin nukahtamislääkkeistä. Sitten hän rakastui minuun.