sunnuntai, 14. syyskuu 2008

Takavetoinen siitin

Tämmöinen harvinaisuus tarttui eilen patjalleni vietäväksi. Onhan näitä toki ollut, mutta todella vähäisin määrin. Yleensä herrat pitävät etupainotteisesta käsittelystä siittimensä varrella. Esimerkiksi jos keskittää käteenvedon munan juureen pelkästään, keskiverto herra hivuttaa käden kohti kärkeä. Mutta eilinen herra asetti käteni aina siittimen juurelle, ja halusi pelkästään juurihoitoa. Suihinotossa tämä on haastava mieltymys, siittimen pitäisi olla käännettävää mallia, jotta juureen saisi kunnon imun, varsinkin jos ei ole kysymys mistään alamittaisesta nahkanuijasta. Esimerkiksi avioliitossa nainen pääsee paljon helpommalla tyydyttäessään etuvetoisella varustettua kumppania. Hätätapauksessahan esimerkiksi suihinotosta voi selviytyä pelkän siittimen kärjen lutkuttamisella. Mutta takavetoinen meisseli on upotettava aina nieluun asti. Takavetoisen mulkun runkkaaminen on myös työlästä, koska siittimen kärjessä on enemmän tuntohermoja, eli juurihoito kestää kauemmin. Takavetoisten siittimien omistajien vaimoilla onkin täten muita enemmän leukanivel- ja rannerasitusvammoja.

perjantai, 5. syyskuu 2008

Persereijän tuijottajat

Miksi jotkut herrat pannessaan takaapäin, singuttavat ja levittävät naisen pakaroita niin että tuntuu kuin persereikä ratkeaisi? Samalla he tuijottavat persereikää intensiivisesti. Yrittävätkö he nähdä, mitä siellä takaluukun pimeydessä lymyää? Vai miksi sitä persereikää pitää sillä tavoin tuijottaa, tuijottaako persesilmä takaisin?

perjantai, 5. syyskuu 2008

Pääsisipä kusemaan jonkun haavoille

Mitä sitä tekisi piristääkseen tätä syksyä. Hankkisiko kotiorjan. Mietin kyllä, että pitäisikö itse kerrankin alistua. Mutta tuli paha mieli jo pelkästä ajatuksesta. En pysty! En nauttisi yhtään, jos joku solvaisi ja kohtelisi kaltoin, aiheuttaisi kovaa kipua. Sen sijaan pelkkä ajatuskin siitä, että pääsisi kusemaan jonkun haavoille, tuntuu mahtavalta. Kai se on joku kynnysmatto otettava, edes hetkeksi. Korkokengätkin vaatisivat ihmiskielen puhdistavaa vaikutusta. Ruoskiminen on jo pelkästään niin piristävää, vyöllä piekseminen on myös mahtavaa, ja jos sille päälle sattuu, voi ottaa solkipään käyttöön. Muuttolinnut voisin jollekkin järjestää syksyn kunniaksi, nyt kun tiedän mitä se tarkoittaa. Nämä toimenpiteet ovat osaltani vain herroille. Eräs ystävättäreni väittää, että mielihaluni johtuvat traumaattisista mieskokemuksista. Että sisälläni asuu miesvihaaja, joka haluaa kostaa. Pitääkö kaiken mukavan toiminnan juontua aina jostain traumasta? Olisi niin piristävää tavata ihminen, jolla ei ole ainuttakaan traumaa! Tähän ystävättäreni sanoisi, että kyseisellä henkilöllä on niin pahat raumat, että hän kieltää ne.

torstai, 4. syyskuu 2008

Isä hakee respasta kumeja

Nuorena sitä oli niin kokeilunhaluinen. 17-vuotiaana halusin tietää, miltä tuntuisi myydä pillua. Niin, ja tietenkin testata, että ostaako sitä yleensäkään kukaan. Ravintoloissa olin viihtynyt jo vuoden ajan, ja suuntasin tuttuun kapakkaan. Otin rohkaisua ja kuten yleensä, niin silläkin kertaa, vanhempi herra liittyi seuraan ja tarjosi juomaa. Läski sanoi maksavansa tuhat markkaa pillusta. En tiennyt onko se paljon vai vähän, mutta suostuin. Hän kertoi hotellihuoneensa numeron, ja meni edeltä. Kun kävelin kohti hissiä, respa huusi perääni jotain. Halusi tietää mihin olen menossa. Kerroin, että isäni odottaa minua huoneessa X. Respa soitti huoneeseen X, ja kysyi, odottaako herra vierasta. Pääsin huoneeseen, ja läski käski riisua vaatteet. Sanoin, että rahat etukäteen, sen verran olin elokuvia nähnyt. Kortsuja ei löytynyt. "Isä" joutui menemään respaan, ja hankkiman niitä. Sitten makasin hänen allaan ja hoin mielessäni lopulopulopulopu. Läski jyysti ja hikoili. Yritti suudella. Puristin huulet tiukasti yhteen, läski tarttui hampailla alahuuleeni ja puri sitä koko loppu toimenpiteen ajan. Viimeinkin nihkeä läski lysähti kasaan. Pakenin hänen altaan, puin, otin rahat ja kävelin respan ohi ulos alahuuli mustana. Respa varmaan mietti, että on siinäkin isä, puree nyt tuollatavoin omaa lastaan. 

keskiviikko, 3. syyskuu 2008

Perseestä suoraan suuhun

Ystävättäreni usuttamana erehdyin eilen katsomaan BB:n ensimmäistä kertaa. Niin ja viimeistä. Erehdys johtui siitä, että luvassa olisi orgiat. Kamalaa jälkeähän siitä näköjään syntyy, kun läjä imbesillejä laitetaan taloon ja juotetaan humalaan. Sitten leikitään "kiimaista". Voi hyvänen aika. Olen suivaantunut sen saunanlauteilla istuneen herran puolesta, jolta riistettiin uimahousut ja pakkorunkattiin tovi. Eli "kiimainen" muija hieroo ensin itseään poikapolon alueille, sitten riistää uimahousut, runkkaa 2 minuuttia ja lopuksi LYÖ seisokin saanutta uimahousuilla munille ja häipyy. Vittu sanon minä. Jos on naisen käytös tuollaista, niin turha on sitten itkeskellä, jos seurauksia tulee. Itse olisin miehenä tunkenut kullin perseeseen ja sieltä suoraan suuhun.
  • Henkilötiedot

    Kitt Puikotusta. Nyplst Panoja ja ottoja.

  • Tagipilvi